Linnut

Tehokas lintutorjunta estää lintuja asettumasta ei-toivottuihin paikkoihin, joissa ne aiheuttavat vahinkoa tai turvallisuusriskejä ihmisille. Linnut aiheuttavat vaaraa esimerkiksi levittämällä salmonellaa ja muita tauteja. Toteutamme ennaltaehkäisevää torjuntaa esim. pulujen ja naakkojen varalle. Lintupiikkien asennus esim. kaupunkipuluja varten tai pikakiinnitteisten verkkojen asennus kodin piippuihin naakkojen pesinnän estämiseksi. Vaijerit, siimat, lintupiikit ja verkot asennetaan siten, että ne eivätJatka lukemista ”Linnut”

Elintarviketuholaiset

Elintarvikkeista löytyviin tuholaisiin lukeutuu suuri määrä erilaisia hyönteisiä, kovakuoriaisia ja koiperhosia. Esimerkiksi torakat tulee hävittää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sillä ne leviävät nopeasti. Torjunta vaatii huolellista selvitystä ja puhdistusta ympäristössä kauttaaltaan. Hyönteiset ovat terveysriski. Saastunut ruoka on ihmisravinnoksi kelpaamatonta.  Alla esimerkkejä yleisimmistä tuholaisista. Riisihärö Riisihärö on kolme millimetriä pitkä, tummanruskea litteä kuoriainen, jonka etuselän reunoissa onJatka lukemista ”Elintarviketuholaiset”

Luteet

Luteet lisääntyvät nopeasti, ja niistä on vaikea päästä eroon, niiden hävittämiseksi suositellaan ammattilaisen tekemää torjuntaa. Tavalliset torjunta-aineet eivät tehoa luteisiin ja ne voivat myös tottua myrkkyihin. Aikuinen lude on kooltaan 5–8 millimetriä. Lude on soikea, litteä ja leveä hyönteinen. Luteilla on paksut, hyvin kehittyneet jalat, muttei siipiä. Väriltään luteet ovat ruskeahkoja. Kauan ilman ravintoa olleetJatka lukemista ”Luteet”

Muut hyönteiset

Muurahaiset Jos muurahaisongelmasi alkaa olla niin haastava, ettei tee-se-itse-meininki enää pysty korjaamaan sitä, voit turvautua Torjuntaportaan asiantuntevaan palveluun. Ratkaisemme ongelmasi nopeasti ja perheellesi ja lemmikkieläimillesi täysin turvallisesti. Kärpäset Inhottavat surisijat aiheuttavat terveysriskin ihmisille, lemmikkieläimille ja karjalle. Ne voivat saastuttaa kotisi tai liikeyrityksen sekä levittää tauteja kuten salmonellaa ja kolibakteereja. Jos pieni kärpäsongelma jätetään torjumatta, seJatka lukemista ”Muut hyönteiset”